No niin, projekti on purkissa ollut jo jonkin aikaa. Raportti ja esitelmä on tehty kouluun. Projekti oli lyhyt ja haastava, eikä niin tuloksellinen kuin olisin toivonut. Pohjakin projektin toteuttamiselle oli melkoisen heikko näin jälkikäteen katsottuna. Kuten on varmaan edellisistäkin teksteistäni käynyt ilmi, on luottamuksellinen suhde ja turvallinen ympäristö tärkeitä edellytyksiä onnistuneelle projektille. Tässä tapauksessa en pystynyt tarjoamaan niitä kunnolla, koska olin itse ns. "muukalainen vieraalla maalla", tulin Suomesta toteuttamaan projektin ja tiedossa oli, että lähtisin heti sen jälkeen takaisin Suomeen. Pysyväisyyttä ei siis ollut ollenkaan tiedossa ja tunsimme toisemme vain yhden kesäleirin perusteella. Opin kuitenkin itse paljon tuosta kokemuksesta. Tiedän sitten jatkossa käyttää menetelmää hieman jämäkämmällä perustalla.
Tällä viikolla on viimeinen voimauttava valokuvaus -kurssikerta. Saan todistuksen ja sitten on taas yksi opiskelukokemus takanapäin! Jee! Sitten vain opinnäytetyötä eteenpäin ja valmistuminen alkaa häämöttää. Lopetan varmaankin tämän blogin kirjoittamisen tähän projektin loppumisen johdosta. Kiitos teille vielä tuestanne, että saattelitte minut tänne asti. :) Arvostan sitä todella!
Lämmöllä, Silja
maanantai 8. joulukuuta 2014
sunnuntai 19. lokakuuta 2014
Kolme neljäsosaa
Mielenkiintoista! Kolme viikkoa neljästä on takana päin. Aika Tallinnassa ei ole ollut ollenkaan sellaista kuin olin kuvitellut. Projektin tyttö oli aiemmin ilmoittanut järjestävänsä kyllä aikaa projektille, koska ymmärsi sen olevan ainoa oikea syy Viroon tulemiselleni. Nyttemmin on kuitenkin selvinnyt, ettei aikaa projektille ole sittenkään niin paljon koulu-, harrastus- ja perheasioiden lomassa. Minulle on sitä vastoin kertynyt yllättäen todella paljon "tyhjiä päiviä" tästä syystä, joita olen sitten koittanut täytellä. Alussa tämä tilanne huolestutti ja hermostutti minua suunnattomasti, ja tunsin itseni kädettömäksi asian suhteen. Jossain vaiheessa kuitenkin ymmärsin, ettei kertynyt vapaa-aika olekaan välttämättä huono asia, ainakaan pelkästään. On totta, että tässä melkoisen lyhytkestoisessa projektissa päästäisiin huomattavasti pidemmälle, jos tapaamispäiviä olisi enemmän. Tilanteen kuitenkin ollessa tämä on vain hyväksyttävä se, että asiaa ei voi auttaa pakottamalla ja väkisin. Sillä olisi tuhoisia seurauksia projektin suhteen. Ja koska tilanteen muuttaminen ei oikein onnistu, on siitä löydettävä positiiviset puolet, ja nautittava.
Ehkä tyttö juuri nyt ei olisi edes valmis tapaamaan niin usein ja niin pitkään kerrallaan kuin minulla oli ajatuksena. Nämä tapaamiskerrat, joita meillä on tähän asti ollut, ovat olleet jokseenkin hidastempoisia. Jokainen kerta on ehkä tuntunut vähän paremmalta kuin edellinen, mutta suin päin kuvaamisen aloittaminen ei onnistu. Tai paremmin ilmaistuna niin sanottuun "lämmittelyyn" näyttää menevän suurin osa tapaamisajasta. Tunnen, että enemmänkin rikon kuin vahvistan jotakin jos ajan liikaa kuvausasiaa noilla tapaamiskerroilla. Silmieni edessä on jotakin niin haurasta, vahvaan kuoreen puettuna, että jään sanattomaksi. Etenemisen kanssa on haasteita. Paljon ollaan oltu vain hiljaakin, tai vaan "unohdettu" kuvaaminen ja vietetty aikaa yhdessä (hän ei ole maininnut kuvaamista ja minä olen tarkoituksella jättänyt nostamatta sitä esille). Uskon, että tässä projektissa on edelleen ideaa, ja että jotain tapahtuu, vaikkakin todella hitaasti. Olisin hyvin kiinnostunut viemään tätä edemmäksi pikku hiljaa pidemmällä aikavälillä. Ehkä voin vielä kouluprojektin jälkeenkin koittaa tavata "kuvausmerkeissä" tätä tyttöä aina silloin tällöin Virossa ollessani.
Montaa kuvaa ei siis olla vielä otettu. Kerran kävimme kaupassa ja innostuimme yhdessä ostamaan joitakin pieniä materiaaleja kuvaamista varten, mutta emme ole vielä päässeet käyttämään niitä. Ideoita tuntuu puuttuvan joka kerralla, ja kameran edessä oleminen on selvästi tytön mukavuusalueen ulkopuolella. Minulla ideoita kyllä olisi, mutta eihän niitä voi hirveästi toiselle tuputtaa, Joitakin ehdotuksia olen kyllä tehnyt, joitakin ollaan toteutettu, joitakin ei olla. Millekään niistä ei ainakaan näkyvästi ole tullut innostunutta vastaanottoa. Välillä hän on ottanut pari kuvaa minusta, jotta kuvausjää murtuisi, ja olemme tehneet pari selfietä yhdessä. Kuvaaminen tuntuu kuitenkin tarkoittavan hänelle tätä: "yksi kuva nopeasti ja sitten eteenpäin". Voisimme myös kokeilla jotakin roolileikkiä kynnyksen madaltamiseksi, jos hän innostuisi. Aikaa vain ei ole paljon, ja ensi viikon aikana pitäisi alkaa jo käärimään projektia kasaan.
Vaikka tilanne on hieman hankalan oloinen, olen itse pystynyt (kiitos Jumalalle) enimmäkseen päästämään irti hallitsevasta stressintunteesta ja suorituspaineista. Tiedostan, että hiljaa hyvä tulee, ja että tämänkaltaisissa herkissä prosesseissa ei voi mennä sorkkimaan ja hoputtamaan prosessin etenemistä. Hyväksyn sekä sen, ettemme ole edenneet kovin pitkälle että sen, ettemme ehkä tule ollenkaan näkyvästi etenemään enää tämän projektin aikana. Kaikki kasvu tapahtuu ajallansa. Pääasia on, että kunnioitan tämän tytön asettamia rajoja astumalla edemmäs vasta kun hän antaa luvan. Pääasia on, että välitän hänestä ja että hän tuntee sen.
Mitä kaikkiin vapaisiin päiviin tulee, olen turhautumisen aikana ja sen jälkeen käyttänyt niitä hyödykseni ajattelemalla asioita, rukoilemalla, lukemalla raamattua, sekä tutustumalla erääseen kristilliseen kahvilaan Tallinnassa. (Kahvilasta ym. enemmän täällä.) Kaiken kaikkiaan koen, että tämä ajanjakso Tallinnassa ei ole ollut missään tapauksessa turha! Olen herännyt näkemään itseni ja elämäni eri tavalla, saanut hyviä muistutuksia siitä mikä todella on tärkeää ja mitä kohti haluan kurottautua, nöyrtynyt Jumalan edessä ja oppinut ihmisten henk. koht. prosesseissa mukana kulkemisesta projektin kautta. Tiedostan, että Jumala muovaa minua ja persoonaani seuraavia edessä olevia asioita varten ja ymmärrän miten olennaista se on tulevaisuuteni kannalta. Olen myös ymmärtänyt, ettei minun ehkä tarvitsekaan tietää vielä mihin olen matkalla valmistuttuani. Tärkeää on ymmärtää se missä juuri nyt olen ja miten juuri nyt voin palvella Jumalaa ja loistaa häntä ympärilleni. Jos en tee sitä tässä elämäntilanteessa siellä missä ikinä olenkaan, miksi Jumala olettaisi minun yllättäen alkavan tekemään sitä johdatettuaan minut siihen "johonkin uuteen"? En elä tätä aikaa vain odottaakseni tyhjänpanttina sitä hetkeä, jona "vihdoin voin alkaa tekemään jotain" tai "olla jotain". Tällekin elämäntilanteelle on tarkoitus. Jos vain avaan silmäni, alan näkemään ympärilläni monia ihmisiä, joita voin auttaa tai joille voin antaa aikaani. Vau, elämäni tässä ja nyt ei olekaan merkityksetöntä, eikä sen tarvitse olla epätoivoista tulevaisuuteen kuikuilua. Herra elää nytkin, tänään, joka hetki minussa!
Tässä vielä hyvin projektin tilanteeseen sopiva raamatunpaikka:
4 Iloitkaa aina Herrassa! Vieläkin minä sanon: iloitkaa!
5 Tulkoon teidän lempeytenne kaikkien ihmisten tietoon. Herra on lähellä.
6 Älkää mistään murehtiko, vaan kaikessa saattakaa pyyntönne rukouksella ja anomisella kiitoksen kanssa Jumalalle tiettäväksi,
7 ja Jumalan rauha, joka on kaikkea ymmärrystä ylempi, on varjeleva teidän sydämenne ja ajatuksenne Kristuksessa Jeesuksessa.
8 Ja vielä, veljet, kaikki, mikä on totta, mikä kunnioitettavaa, mikä oikeaa, mikä puhdasta, mikä rakastettavaa, mikä hyvältä kuuluvaa, jos on jokin avu ja jos on jotakin kiitettävää, sitä ajatelkaa;
9 mitä myös olette oppineet ja saaneet ja minulta kuulleet ja minussa nähneet, sitä tehkää, niin rauhan Jumala on oleva teidän kanssanne. (Fil. 4:4-9)
Ehkä tyttö juuri nyt ei olisi edes valmis tapaamaan niin usein ja niin pitkään kerrallaan kuin minulla oli ajatuksena. Nämä tapaamiskerrat, joita meillä on tähän asti ollut, ovat olleet jokseenkin hidastempoisia. Jokainen kerta on ehkä tuntunut vähän paremmalta kuin edellinen, mutta suin päin kuvaamisen aloittaminen ei onnistu. Tai paremmin ilmaistuna niin sanottuun "lämmittelyyn" näyttää menevän suurin osa tapaamisajasta. Tunnen, että enemmänkin rikon kuin vahvistan jotakin jos ajan liikaa kuvausasiaa noilla tapaamiskerroilla. Silmieni edessä on jotakin niin haurasta, vahvaan kuoreen puettuna, että jään sanattomaksi. Etenemisen kanssa on haasteita. Paljon ollaan oltu vain hiljaakin, tai vaan "unohdettu" kuvaaminen ja vietetty aikaa yhdessä (hän ei ole maininnut kuvaamista ja minä olen tarkoituksella jättänyt nostamatta sitä esille). Uskon, että tässä projektissa on edelleen ideaa, ja että jotain tapahtuu, vaikkakin todella hitaasti. Olisin hyvin kiinnostunut viemään tätä edemmäksi pikku hiljaa pidemmällä aikavälillä. Ehkä voin vielä kouluprojektin jälkeenkin koittaa tavata "kuvausmerkeissä" tätä tyttöä aina silloin tällöin Virossa ollessani.
Montaa kuvaa ei siis olla vielä otettu. Kerran kävimme kaupassa ja innostuimme yhdessä ostamaan joitakin pieniä materiaaleja kuvaamista varten, mutta emme ole vielä päässeet käyttämään niitä. Ideoita tuntuu puuttuvan joka kerralla, ja kameran edessä oleminen on selvästi tytön mukavuusalueen ulkopuolella. Minulla ideoita kyllä olisi, mutta eihän niitä voi hirveästi toiselle tuputtaa, Joitakin ehdotuksia olen kyllä tehnyt, joitakin ollaan toteutettu, joitakin ei olla. Millekään niistä ei ainakaan näkyvästi ole tullut innostunutta vastaanottoa. Välillä hän on ottanut pari kuvaa minusta, jotta kuvausjää murtuisi, ja olemme tehneet pari selfietä yhdessä. Kuvaaminen tuntuu kuitenkin tarkoittavan hänelle tätä: "yksi kuva nopeasti ja sitten eteenpäin". Voisimme myös kokeilla jotakin roolileikkiä kynnyksen madaltamiseksi, jos hän innostuisi. Aikaa vain ei ole paljon, ja ensi viikon aikana pitäisi alkaa jo käärimään projektia kasaan.
Vaikka tilanne on hieman hankalan oloinen, olen itse pystynyt (kiitos Jumalalle) enimmäkseen päästämään irti hallitsevasta stressintunteesta ja suorituspaineista. Tiedostan, että hiljaa hyvä tulee, ja että tämänkaltaisissa herkissä prosesseissa ei voi mennä sorkkimaan ja hoputtamaan prosessin etenemistä. Hyväksyn sekä sen, ettemme ole edenneet kovin pitkälle että sen, ettemme ehkä tule ollenkaan näkyvästi etenemään enää tämän projektin aikana. Kaikki kasvu tapahtuu ajallansa. Pääasia on, että kunnioitan tämän tytön asettamia rajoja astumalla edemmäs vasta kun hän antaa luvan. Pääasia on, että välitän hänestä ja että hän tuntee sen.
Mitä kaikkiin vapaisiin päiviin tulee, olen turhautumisen aikana ja sen jälkeen käyttänyt niitä hyödykseni ajattelemalla asioita, rukoilemalla, lukemalla raamattua, sekä tutustumalla erääseen kristilliseen kahvilaan Tallinnassa. (Kahvilasta ym. enemmän täällä.) Kaiken kaikkiaan koen, että tämä ajanjakso Tallinnassa ei ole ollut missään tapauksessa turha! Olen herännyt näkemään itseni ja elämäni eri tavalla, saanut hyviä muistutuksia siitä mikä todella on tärkeää ja mitä kohti haluan kurottautua, nöyrtynyt Jumalan edessä ja oppinut ihmisten henk. koht. prosesseissa mukana kulkemisesta projektin kautta. Tiedostan, että Jumala muovaa minua ja persoonaani seuraavia edessä olevia asioita varten ja ymmärrän miten olennaista se on tulevaisuuteni kannalta. Olen myös ymmärtänyt, ettei minun ehkä tarvitsekaan tietää vielä mihin olen matkalla valmistuttuani. Tärkeää on ymmärtää se missä juuri nyt olen ja miten juuri nyt voin palvella Jumalaa ja loistaa häntä ympärilleni. Jos en tee sitä tässä elämäntilanteessa siellä missä ikinä olenkaan, miksi Jumala olettaisi minun yllättäen alkavan tekemään sitä johdatettuaan minut siihen "johonkin uuteen"? En elä tätä aikaa vain odottaakseni tyhjänpanttina sitä hetkeä, jona "vihdoin voin alkaa tekemään jotain" tai "olla jotain". Tällekin elämäntilanteelle on tarkoitus. Jos vain avaan silmäni, alan näkemään ympärilläni monia ihmisiä, joita voin auttaa tai joille voin antaa aikaani. Vau, elämäni tässä ja nyt ei olekaan merkityksetöntä, eikä sen tarvitse olla epätoivoista tulevaisuuteen kuikuilua. Herra elää nytkin, tänään, joka hetki minussa!
Tässä vielä hyvin projektin tilanteeseen sopiva raamatunpaikka:
4 Iloitkaa aina Herrassa! Vieläkin minä sanon: iloitkaa!
5 Tulkoon teidän lempeytenne kaikkien ihmisten tietoon. Herra on lähellä.
6 Älkää mistään murehtiko, vaan kaikessa saattakaa pyyntönne rukouksella ja anomisella kiitoksen kanssa Jumalalle tiettäväksi,
7 ja Jumalan rauha, joka on kaikkea ymmärrystä ylempi, on varjeleva teidän sydämenne ja ajatuksenne Kristuksessa Jeesuksessa.
8 Ja vielä, veljet, kaikki, mikä on totta, mikä kunnioitettavaa, mikä oikeaa, mikä puhdasta, mikä rakastettavaa, mikä hyvältä kuuluvaa, jos on jokin avu ja jos on jotakin kiitettävää, sitä ajatelkaa;
9 mitä myös olette oppineet ja saaneet ja minulta kuulleet ja minussa nähneet, sitä tehkää, niin rauhan Jumala on oleva teidän kanssanne. (Fil. 4:4-9)
perjantai 3. lokakuuta 2014
Herkällä mielellä
Kirjoittelen nyt Tallinnasta. Melkein yksi viikko takana "projektiajasta", mutta vielä ei olla päästy pitkälle. Tapasin "kohdetyttösen" tänään vasta ensimmäisen kerran näissä merkeissä, joten nyt olemme vasta puhuneet hieman aikatauluista ja suunnitelmista. Huomenna lauantaina lähdemme kuitenkin heti aikaisin aamulla kuvailemaan, jotta ns. virittäytyisimme tunnelmaan ja pääsisimme molemmat sisään tähän projektiin. Orientoitumisreissu siis tulossa. Tällä hetkellä olen herkällä mielellä, huominen päivä ja koko projekti voi mennä ihan miten vaan. Toivon parasta, mutta samalla pelkään että jotain menee mönkään. Toivottavasti ei! Toiveeni on, että koko projektin ajan voisimme viettää laatuaikaa tämän tytön kanssa ja kaikki sujuisi sen verran luontevasti, että valokuvaaminen suorituksena unohtuisi, ja esiin nousisi tärkeämpiä asioita. Eli valokuvaus jäisi hyväksi syyksi viettää aikaa yhdessä, tutustua toisiimme, rakentaa luottamussuhdetta ja jakaa asioita. Totta kai toivon valokuvien itsessäänkin tuottavan hedelmää.
Voimauttavan valokuvan menetelmän käyttämiseen liittyy aina tietty herkkyys ja epävarmuus. Kuvaajan täytyisi osata kuunnella ja tietyllä tavalla lukea kuvattavaa, sekä antaa tälle tilaa tuoda ajatuksiaan ja itseään julki. Kuvaushetkessä on oltava herkkänä ja opittava näkemään hetken kauneus, ja rohkaistava epävarmaa kuvattavaa antamaan peliin niin paljon kuin mahdollista. Olisi nähtävä se hyvä ja ainutlaatuinen, mikä ei välttämättä ole näkyvissä ja uskottava siihen kasvuun, mitä ei välttämättä vielä ole. Keskityttävä siihen hetkeen ja suljettava määräilevyys jonnekin kauas.
Haluaisin saada tietenkin laadultaankin mahtavia kuvia, mutta käytössäni oleva kamera ei ole kaikkein paras. Onneksi meillä on kuitenkin kaksi erilaatuista kameraa käytössä, kyllä me niillä jotain saamme aikaan. Ja onneksi sen laadun ei edes tarvitse olla pääasia, joskus sumea kuva voikin puhua merkityksellisemmin kuin selkeä.
Tunnen itseni kovin pieneksi. Huomenna lähtee siis kaksi pientä tyttöä katsomaan mitä päivä tuo tullessaan. Rukoilen, että heillä on yksi suuri Isä mukanaan, koko projektin ajan.
Voimauttavan valokuvan menetelmän käyttämiseen liittyy aina tietty herkkyys ja epävarmuus. Kuvaajan täytyisi osata kuunnella ja tietyllä tavalla lukea kuvattavaa, sekä antaa tälle tilaa tuoda ajatuksiaan ja itseään julki. Kuvaushetkessä on oltava herkkänä ja opittava näkemään hetken kauneus, ja rohkaistava epävarmaa kuvattavaa antamaan peliin niin paljon kuin mahdollista. Olisi nähtävä se hyvä ja ainutlaatuinen, mikä ei välttämättä ole näkyvissä ja uskottava siihen kasvuun, mitä ei välttämättä vielä ole. Keskityttävä siihen hetkeen ja suljettava määräilevyys jonnekin kauas.
Haluaisin saada tietenkin laadultaankin mahtavia kuvia, mutta käytössäni oleva kamera ei ole kaikkein paras. Onneksi meillä on kuitenkin kaksi erilaatuista kameraa käytössä, kyllä me niillä jotain saamme aikaan. Ja onneksi sen laadun ei edes tarvitse olla pääasia, joskus sumea kuva voikin puhua merkityksellisemmin kuin selkeä.
Tunnen itseni kovin pieneksi. Huomenna lähtee siis kaksi pientä tyttöä katsomaan mitä päivä tuo tullessaan. Rukoilen, että heillä on yksi suuri Isä mukanaan, koko projektin ajan.
torstai 18. syyskuuta 2014
Kuulumisia
Pitkästä aikaa kirjoittelen vähän mitä suunnitelmille kuuluu! Kesä meni tiiviissä harjoittelussa niin että vilahti, joten ei ollut paljon aikaa edes miettiä projektia. Harjoittelun aikana löytyi kuitenkin eräs projektiin sopiva kohdehenkilö Virosta, ja nyt alkusyksystä olemme (monen päänsärkyä aiheuttavan pohdintatuokion jälkeen) päässeet eri tahojen kanssa suunnitelmissa eteenpäin. Koska aikaa projektin tekemiselle ei ole kuin nelisen viikkoa voimauttavan valokuvan kurssipäivistä johtuen, päätin olla ottamatta projektiini suurempaa kohderyhmää. Tämä sopi myös ohjaavalle opettajalleni hänen ymmärrettyään jonkin aikaa keskusteltuamme, että kesän harjoittelusta kerääntyi tarpeeksi paljon työtunteja vähentääksemme niitä varsinaisen projektityöskentelyn päästä. Teen siis poikkeuksellisesti hieman pienimuotoisemman projektin. Tästä johtuen en kuitenkaan voi ottaa projektistani suoraan aihetta tulevaan opinnäytetyöhöni.
Opinnäytetyöni aihe on siis myös vielä työn alla, mutta tällä hetkellä näyttää siltä, että saisin senkin toteutettua Viroon. Ideana olisi toteuttaa jonkinlainen yksinkertainen työkalu seurakuntien nuorisotyöntekijöille, jonka avulla he osaisivat osallistaa nuoria ja luoda yhteyttä heihin käyttäen avukseen harrastuksia ja kykyjä, kuten valokuvausta tai näyttelemistä. Aina ei tarvitse yrittää järjestää pelkästään syvällistä keskusteluaikaa nuorten kanssa.
Voimauttavan valokuvan kurssista on 4/6 suoritettu. Seuraavana tehtävänä siihen liittyen teen "asiakasprojektin", josta tulee nyt siis samalla tämä sosiaalisen vahvistamisen projekti kouluuni. Lähden jo ensi viikonloppuna Viroon, josta lähdemme ensin Josiah Venture -syyskonferenssiin Tsekkiin viikoksi. Sen jälkeen palaamme Viroon ja voin alkaa työskentelyn projektin parissa.
Tuntuu uskomattomalta, kun miettii miten monta päänvaivaa aiheuttavaa asiaa tähän koko matkaan on liittynyt, ja että nyt ollaan kuitenkin jo näin pitkällä. Unelmani alkoi kuin alkoikin toteutua, vaikka se tuntui melkoisen saavuttamattomalta alkuvaiheessa. Ihanaa nähdä, että unelmiin uskominen kannattaa! Ja sen, että ongelmat eivät aina olekaan umpikujia...
Opinnäytetyöni aihe on siis myös vielä työn alla, mutta tällä hetkellä näyttää siltä, että saisin senkin toteutettua Viroon. Ideana olisi toteuttaa jonkinlainen yksinkertainen työkalu seurakuntien nuorisotyöntekijöille, jonka avulla he osaisivat osallistaa nuoria ja luoda yhteyttä heihin käyttäen avukseen harrastuksia ja kykyjä, kuten valokuvausta tai näyttelemistä. Aina ei tarvitse yrittää järjestää pelkästään syvällistä keskusteluaikaa nuorten kanssa.
Voimauttavan valokuvan kurssista on 4/6 suoritettu. Seuraavana tehtävänä siihen liittyen teen "asiakasprojektin", josta tulee nyt siis samalla tämä sosiaalisen vahvistamisen projekti kouluuni. Lähden jo ensi viikonloppuna Viroon, josta lähdemme ensin Josiah Venture -syyskonferenssiin Tsekkiin viikoksi. Sen jälkeen palaamme Viroon ja voin alkaa työskentelyn projektin parissa.
Tuntuu uskomattomalta, kun miettii miten monta päänvaivaa aiheuttavaa asiaa tähän koko matkaan on liittynyt, ja että nyt ollaan kuitenkin jo näin pitkällä. Unelmani alkoi kuin alkoikin toteutua, vaikka se tuntui melkoisen saavuttamattomalta alkuvaiheessa. Ihanaa nähdä, että unelmiin uskominen kannattaa! Ja sen, että ongelmat eivät aina olekaan umpikujia...
torstai 15. toukokuuta 2014
Maksettu on!
Arvatkaapas mitä! Kaikki on maksettu. Voimauttavan valokuvan perusteet -koulutuksen kaikki osamaksut on hoidettu, ja Josiah Venture harjoittelunkin maksu on jo maksettu. Tämä on aivan mahtavaa! Kiitos kaikille tukijoille aivan valtavasti! :) Nyt voin sitten kevein mielin lähteä Viroon viikon päästä.
Kirjoittelen lisää sitten kun on enemmän kerrottavaa. Toivottavasti projekti-idea edistyy kesän aikana ja aikataulut järjestyy syksylle niin, että on aikaa toteuttaa se vaikka toteutus tapahtuisikin kauempana koti- tai koulupaikasta (esimerkiksi ulkomailla). Koulupäiviä tulee olemaan noin kerran kuukaudessa, samoin kuin Voimauttava valokuva -koulua, joten tuntuu vähän hankalalta, että pitäisi olla kaksi kertaa kuussa eri aikoina Jyväskylässä. Mutta eiköhän tämäkin asia jotenkin lutviudu, niin kuin kaikki muukin. Jos ei minun suunnitelmieni mukaan, niin sitten jonkun muun! ;)
Ihanaa kevättä kaikille! (Rakastan juuri tätä vuodenaikaa, kun alkaa vauhdilla vihertää!)
Kirjoittelen lisää sitten kun on enemmän kerrottavaa. Toivottavasti projekti-idea edistyy kesän aikana ja aikataulut järjestyy syksylle niin, että on aikaa toteuttaa se vaikka toteutus tapahtuisikin kauempana koti- tai koulupaikasta (esimerkiksi ulkomailla). Koulupäiviä tulee olemaan noin kerran kuukaudessa, samoin kuin Voimauttava valokuva -koulua, joten tuntuu vähän hankalalta, että pitäisi olla kaksi kertaa kuussa eri aikoina Jyväskylässä. Mutta eiköhän tämäkin asia jotenkin lutviudu, niin kuin kaikki muukin. Jos ei minun suunnitelmieni mukaan, niin sitten jonkun muun! ;)
Ihanaa kevättä kaikille! (Rakastan juuri tätä vuodenaikaa, kun alkaa vauhdilla vihertää!)
tiistai 22. huhtikuuta 2014
Eteenpäin
Nyt olen käynyt läpi jo kaksi Voimauttava valokuva -kurssin opintojaksoa. Kolmannen joudun jättämään väliin Viron harjoitteluni vuoksi. On ollut mielenkiintoista ja tunteita herättävää! Jokaisen opintojakson välissä on itsenäisiä tehtäviä. Ensimmäisen ja toisen opintojakson välillä meidän piti rakentaa valokuvista oma elämäntarina, niin kuin se itselle tuntuu oikealta. Nyt tehtävänäni on tutkia erilaisia puoliani vanhojen valokuvien, sekä valokuvaamisen kautta, rakentaen jonkinnäköinen kokonaisuus valituista ja kuvatuista kuvista. Apuna saa käyttää läheisiä ihmisiä ja kysellä heiltäkin millaisena he minut näkevät. Sen lisäksi kokoan yhteen myös kuvia "tunneperheeseeni" kuuluvista henkilöistä, jotka ovat jotenkin vaikuttaneet elämääni.
Samaisen kurssin rahoitustilanne näyttää tällä hetkellä ihan hyvältä. Olen maksanut kolmesta osamaksusta ensimmäisen, ja toiseenkin on rahat jo varattuna käteisenä (maksan kun saan ne tilille - olin nostanut ne sieltä "turvaan" keräämisvaiheessa). Uudenlaisia rahallisia haasteita onkin sitten Josiah Venture -harjoittelun tiimoilta. Aikaa harjoittelumaksun kokoamiseen on ennen virallista aikarajaa noin viikko, ja koossa on noin seitsemän prosenttia summasta. Koska tämä blogi on tehty pääasiassa opinnäytetyöprojektistani kertomiseen, en lähde sen enempää tässä vaiheessa avaamaan tästä kyseisestä tulevasta harjoittelusta täällä. (Vaikka kyseisen harjoittelun avulla onkin tarkoitus selvittää mahdollisuuteni projektin toteuttamiseen.) Sen sijaan voin tehdä sitä tämän linkin alla.
Kiitos vielä kaikille opinnäytetyöprojektisuunnitelmani rahallisesti tukeneille! Teidän ansiostanne minulla on seuraavan maksukerran rahat kasassa.
Samaisen kurssin rahoitustilanne näyttää tällä hetkellä ihan hyvältä. Olen maksanut kolmesta osamaksusta ensimmäisen, ja toiseenkin on rahat jo varattuna käteisenä (maksan kun saan ne tilille - olin nostanut ne sieltä "turvaan" keräämisvaiheessa). Uudenlaisia rahallisia haasteita onkin sitten Josiah Venture -harjoittelun tiimoilta. Aikaa harjoittelumaksun kokoamiseen on ennen virallista aikarajaa noin viikko, ja koossa on noin seitsemän prosenttia summasta. Koska tämä blogi on tehty pääasiassa opinnäytetyöprojektistani kertomiseen, en lähde sen enempää tässä vaiheessa avaamaan tästä kyseisestä tulevasta harjoittelusta täällä. (Vaikka kyseisen harjoittelun avulla onkin tarkoitus selvittää mahdollisuuteni projektin toteuttamiseen.) Sen sijaan voin tehdä sitä tämän linkin alla.
Kiitos vielä kaikille opinnäytetyöprojektisuunnitelmani rahallisesti tukeneille! Teidän ansiostanne minulla on seuraavan maksukerran rahat kasassa.
maanantai 24. maaliskuuta 2014
Selkenee
Tuntuu kuin olisi hirveän pitkä aika siitä, kun viimeksi kirjoitin, mutta siitä ei ole kuukauttakaan! Asiat ovat kuitenkin menneet paljon eteenpäin.
Sain vaihdettua Voimauttavan valokuvan kurssia Espoosta Jyväskylään. Jyväskylän kurssissa oli minun kannaltani paljon sopivammat aikataulut. Pääsen nimittäin suorittamaan jo kaksi opintojaksoa (yhteensä kolme päivää) ensi kuussa! Ja viimeinen opintojaksokin sijoittuu vielä saman vuoden puolelle, toisin kuin Espoon kurssissa. Noin sata euroa kalliimpi se on, mutta noin isossa summassa se ei enää paljon tunnu. Vaihto tuntui sitä paitsi tekevän elämästäni kovin paljon helpomman!
Edelliseen tekstiini viitaten; olen kuin olenkin lähdössä Viroon. Olen ollut edelleen yhteydessä henkilöön, josta mainitsin. Hän nimittäin innostui ajatuksestani, ja on todella halukas tekemään kanssani yhteistyötä! Hän on jopa maininnut siitä, että yhteistyötä voisi olla tämän koulun harjoittelun ja projektin jälkeenkin, siis valmistuttuani! Aika mahtavaa, ja harvinaistakin, että sain noin lämpimän vastaanoton ajatuksilleni.
Suunnitelmani on siis osallistua Josiah Venture-nimiseen harjoitteluun Virossa. Se on kesäharjoittelu, johon osallistuu pääosin pohjoisamerikkalaisia tarkoituksenaan mm. kohdata nuoria, varustaa seurakuntia ja nuoria johtajia, järjestää englantileirejä ja vetää pienryhmiä. Minä olen osallistumassa kaikkeen tähän heidän mukanaan ja samalla saan kehitellä projekti-ideaani pidemmälle erilaisiin nuoriin tutustuessani. Ja tämä toimii siis samalla viimeisenä kouluharjoittelunani. Lähden toukokuun lopussa ja palaan elokuun alussa. Kesästä on tulossa varmasti tiivis, hieno ja haastava! Odotan innolla.
Tähänkin harjoitteluun tarvitaan rahoitusta. Luulen, että tarkoituksena on saada kokoon muutama tukija, jotka sitoutuvat myös rukoilemaan minun ja tuon kesäharjoittelun puolesta. Vapaaehtoiset voivat ilmoittautua! Vaikkakaan en usko siihen, että tarvittavat muutama henkilöä jäisivät löytymättä.
Eilen sain myös tehtyä yhden itsenäisen koulutehtävän pois päiväjärjestyksestä! Hurraa! Enää kolme (isohkoa) jäljellä, jotka olisi hyvä saada tehtyä ennen lähtöä. Ei stressille, kyllä itsekurille! Toivon tämän toimivan.
Sain vaihdettua Voimauttavan valokuvan kurssia Espoosta Jyväskylään. Jyväskylän kurssissa oli minun kannaltani paljon sopivammat aikataulut. Pääsen nimittäin suorittamaan jo kaksi opintojaksoa (yhteensä kolme päivää) ensi kuussa! Ja viimeinen opintojaksokin sijoittuu vielä saman vuoden puolelle, toisin kuin Espoon kurssissa. Noin sata euroa kalliimpi se on, mutta noin isossa summassa se ei enää paljon tunnu. Vaihto tuntui sitä paitsi tekevän elämästäni kovin paljon helpomman!
Edelliseen tekstiini viitaten; olen kuin olenkin lähdössä Viroon. Olen ollut edelleen yhteydessä henkilöön, josta mainitsin. Hän nimittäin innostui ajatuksestani, ja on todella halukas tekemään kanssani yhteistyötä! Hän on jopa maininnut siitä, että yhteistyötä voisi olla tämän koulun harjoittelun ja projektin jälkeenkin, siis valmistuttuani! Aika mahtavaa, ja harvinaistakin, että sain noin lämpimän vastaanoton ajatuksilleni.
Suunnitelmani on siis osallistua Josiah Venture-nimiseen harjoitteluun Virossa. Se on kesäharjoittelu, johon osallistuu pääosin pohjoisamerikkalaisia tarkoituksenaan mm. kohdata nuoria, varustaa seurakuntia ja nuoria johtajia, järjestää englantileirejä ja vetää pienryhmiä. Minä olen osallistumassa kaikkeen tähän heidän mukanaan ja samalla saan kehitellä projekti-ideaani pidemmälle erilaisiin nuoriin tutustuessani. Ja tämä toimii siis samalla viimeisenä kouluharjoittelunani. Lähden toukokuun lopussa ja palaan elokuun alussa. Kesästä on tulossa varmasti tiivis, hieno ja haastava! Odotan innolla.
Tähänkin harjoitteluun tarvitaan rahoitusta. Luulen, että tarkoituksena on saada kokoon muutama tukija, jotka sitoutuvat myös rukoilemaan minun ja tuon kesäharjoittelun puolesta. Vapaaehtoiset voivat ilmoittautua! Vaikkakaan en usko siihen, että tarvittavat muutama henkilöä jäisivät löytymättä.
Eilen sain myös tehtyä yhden itsenäisen koulutehtävän pois päiväjärjestyksestä! Hurraa! Enää kolme (isohkoa) jäljellä, jotka olisi hyvä saada tehtyä ennen lähtöä. Ei stressille, kyllä itsekurille! Toivon tämän toimivan.
maanantai 3. maaliskuuta 2014
Pieniä viitteitä tulevaan
Sähköpostiini tuli ilmoitus uusista kurssiajankohdista. Ensimmäinen kokoontuminen onkin vasta aivan huhtikuun lopussa. Ilmoituksen saavuttua tuntui vaikealta, että se lykkääntyy niin pitkälle. Kokoontumisia on kuusi; huhtikuun jälkeen seuraava tulee kesäkuussa, kolmas syyskuussa, neljäs marraskuussa... viimeinen ensi vuoden toukokuun alussa. Näyttäisi siis siltä, että ennen projektia tai sen aikana olisi vain pari kokoontumiskertaa, joilla olisi mahdollisuus syventyä aiheeseen. Ainakin viimeisimmän oman suunnitelmani mukaan. Mutta silti, eiköhän kaikki järjesty hyvin.
Tässä on nyt ollut mielessä aika vahvasti yksi paikka, minne todella haluaisin lähteä toteuttamaan haavettani. Kyseinen mahdollisuus iski tajuntaan eräänä päivänä, kun juttelin kahden kaverini kanssa, joihin olin Virossa tutustunut. Olin siis Tartossa kolme kuukautta viime syksynä tekemässä koulun harjoitteluita. Sen jälkeen kun tulin takaisin Suomeen, on siellä tapahtunut kaikenlaista. Haluaisinkin mennä takaisin sinne, virittää toivoa ihmisissä ja rohkaista heitä. Ja tehdä mahdollisesti tätä voimauttavaa valokuvausta esimerkiksi hyvän ystävänsä menettäneiden nuorien tuttavieni kanssa, sillä tavoin tukien heidän prosessiaan. Olen ottanut yhteyttä erääseen henkilöön Tartossa asian tiimoilta, joka on sellaisen nuorten kanssa toimivan yhteisön/organisaation johtohahmo, minkä kanssa voisin tehdä yhteistyötä. Tutustuin häneenkin jo siellä ollessani. Vastauksessaan hän kertoi ideani kuulostavan hyvältä, mutta hän palaa kunnolla asiaan vasta myöhemmin. En siis oikeastaan vieläkään tiedä paljoakaan.
Tällä hetkellä on mielessä, että lähtisin toukokuussa. Olen innoissani, ja tämä ajatus tuntuu paremmalta kuin mikään muu ennen tätä. Tämän "päähänpiston" jälkeen tuntui kaikki paljon selvemmältä, myös se miksi Suomessa ei tuntunut aukeavan harjoittelupaikkaa. Minusta tuntuu, että minun on tarkoitus mennä Viroon, eikä mahdottomalta tunnu myöskään ajatus siitä, että kyseisessä maassa asuisi vielä projektin jälkeen. Saa nähdä mitä kaikkea tästä vielä seuraa, jos todella nyt lähden sinne.
Olen kuitenkin myös epävarma tämän suuren suunnitelman edessä omasta ammattitaitoisuudestani ja kyvyistäni. Onhan tämänkaltaisten projektien toteuttaminen aina haastavampaa ulkomailla kuin kotimaassa. Jos jo pelkästään oman ammattinimikkeeni selittäminen suomen kielellä aiheuttaa hankaluuksia ja vielä enemmän englanniksi (puhumattakaan viron kielestä), on projekti-ideoiden, -tavoitteiden ja ennestään tuntemattoman menetelmän selittäminen haastavaa. Edes se, että tiedän jonkin verran ammattisanastoa englanniksi, ei usein auta siinä vaiheessa kun kuulijan äidinkieli ei ole englanti. Kuitenkin selittäminen ja ajatusten avaaminen tulee olemaan jossakin määrin välttämätöntä.
Olen kuitenkin varma, että tuon kokemuksen jälkeen ammattiosaamiseni on kehittynyt taas roimasti, ja että siitä tulee olemaan hyötyä pitkälti tulevaisuudessa. Varmasti ulkomailla tehdyllä projektilla on painoarvoa työnantajien silmissä, olipa kyseessä suomalainen tai ulkomainen työnantaja.
On ihanaa, että asia näyttää edes hieman menneen eteenpäin. Nyt minulla on sentään itselläni suunnitelma minne muuttaa projektini perässä, joskaan sen toteuttaminen ei ole varmistunut. Kurssimaksustakin on nyt koossa kuusisataa euroa, eli melkein puolet summasta. Ja se riittääkin joksikin aikaa, jos toinen puolikas maksetaan vasta kurssin loppupuolella, eli ensi vuonna.
"Me tiedämme, että kaikki koituu niiden parhaaksi, jotka rakastavat Jumalaa ja jotka hän on suunnitelmansa mukaisesti kutsunut omikseen." Room. 8:28
Saa pyytää Jeesukselta siunausta ja johdatusta tähän asiaan, jos sellainen on sinulla tapana. Ja saa sitä häneltä rukoilla, vaikkei olisikaan! Minulla on sellainen tunne, että nämä jutut voivat toteutuessaan johtaa vielä pitkälle.
Tässä on nyt ollut mielessä aika vahvasti yksi paikka, minne todella haluaisin lähteä toteuttamaan haavettani. Kyseinen mahdollisuus iski tajuntaan eräänä päivänä, kun juttelin kahden kaverini kanssa, joihin olin Virossa tutustunut. Olin siis Tartossa kolme kuukautta viime syksynä tekemässä koulun harjoitteluita. Sen jälkeen kun tulin takaisin Suomeen, on siellä tapahtunut kaikenlaista. Haluaisinkin mennä takaisin sinne, virittää toivoa ihmisissä ja rohkaista heitä. Ja tehdä mahdollisesti tätä voimauttavaa valokuvausta esimerkiksi hyvän ystävänsä menettäneiden nuorien tuttavieni kanssa, sillä tavoin tukien heidän prosessiaan. Olen ottanut yhteyttä erääseen henkilöön Tartossa asian tiimoilta, joka on sellaisen nuorten kanssa toimivan yhteisön/organisaation johtohahmo, minkä kanssa voisin tehdä yhteistyötä. Tutustuin häneenkin jo siellä ollessani. Vastauksessaan hän kertoi ideani kuulostavan hyvältä, mutta hän palaa kunnolla asiaan vasta myöhemmin. En siis oikeastaan vieläkään tiedä paljoakaan.
Tällä hetkellä on mielessä, että lähtisin toukokuussa. Olen innoissani, ja tämä ajatus tuntuu paremmalta kuin mikään muu ennen tätä. Tämän "päähänpiston" jälkeen tuntui kaikki paljon selvemmältä, myös se miksi Suomessa ei tuntunut aukeavan harjoittelupaikkaa. Minusta tuntuu, että minun on tarkoitus mennä Viroon, eikä mahdottomalta tunnu myöskään ajatus siitä, että kyseisessä maassa asuisi vielä projektin jälkeen. Saa nähdä mitä kaikkea tästä vielä seuraa, jos todella nyt lähden sinne.
Olen kuitenkin myös epävarma tämän suuren suunnitelman edessä omasta ammattitaitoisuudestani ja kyvyistäni. Onhan tämänkaltaisten projektien toteuttaminen aina haastavampaa ulkomailla kuin kotimaassa. Jos jo pelkästään oman ammattinimikkeeni selittäminen suomen kielellä aiheuttaa hankaluuksia ja vielä enemmän englanniksi (puhumattakaan viron kielestä), on projekti-ideoiden, -tavoitteiden ja ennestään tuntemattoman menetelmän selittäminen haastavaa. Edes se, että tiedän jonkin verran ammattisanastoa englanniksi, ei usein auta siinä vaiheessa kun kuulijan äidinkieli ei ole englanti. Kuitenkin selittäminen ja ajatusten avaaminen tulee olemaan jossakin määrin välttämätöntä.
Olen kuitenkin varma, että tuon kokemuksen jälkeen ammattiosaamiseni on kehittynyt taas roimasti, ja että siitä tulee olemaan hyötyä pitkälti tulevaisuudessa. Varmasti ulkomailla tehdyllä projektilla on painoarvoa työnantajien silmissä, olipa kyseessä suomalainen tai ulkomainen työnantaja.
On ihanaa, että asia näyttää edes hieman menneen eteenpäin. Nyt minulla on sentään itselläni suunnitelma minne muuttaa projektini perässä, joskaan sen toteuttaminen ei ole varmistunut. Kurssimaksustakin on nyt koossa kuusisataa euroa, eli melkein puolet summasta. Ja se riittääkin joksikin aikaa, jos toinen puolikas maksetaan vasta kurssin loppupuolella, eli ensi vuonna.
"Me tiedämme, että kaikki koituu niiden parhaaksi, jotka rakastavat Jumalaa ja jotka hän on suunnitelmansa mukaisesti kutsunut omikseen." Room. 8:28
Saa pyytää Jeesukselta siunausta ja johdatusta tähän asiaan, jos sellainen on sinulla tapana. Ja saa sitä häneltä rukoilla, vaikkei olisikaan! Minulla on sellainen tunne, että nämä jutut voivat toteutuessaan johtaa vielä pitkälle.
torstai 30. tammikuuta 2014
"Pysy rauhallisena, älä hätäile."
Huokaisen tyytyväisyydestä. Kaikesta huolimatta elämä on hyvää, ja Jumala pitää huolen. Kurssimaksua ei ilmeisesti tarvitse maksaa kerralla. Nyt olen alkanut elämään säästeliäämmin juurikin tuon kurssin vuoksi, mutta eilen yllätyin kyllä pari kertaa oikein iloisesti. Sain ilmaisen lounaan vapaaseurakunnalla, eräs tuttavani antoi minulle avaamattoman hunajapurkin "parasta hunajaa" ja illalla vielä ystäväni soitti, ja kertoi haluavansa ostaa minulle ruokaa kotiin. Hän (tämä ystäväni) kertoi hänellä olevan joitakin säästöjä, mutta ettei tiennyt mitä niillä tekisi. Hän halusi myös olla kuuliainen Jumalalle ja antaa omastaan, joten oma aiempi mainintani säästökaudesta oli kai saanut hänet ajattelemaan tätä vaihtoehtoa. Minusta se on aika ihmeellistä, ja osaan kyllä olla kiitollinen! Ei minua siis enää huoleta se, mistä kurssirahat tulevat tai mistä saan ruokaa, kyllä kaikki järjestyy.
"Turvaa Herraan kaikesta sydämestäsi, äläkä nojaudu omaan ymmärrykseesi. Tunne hänet kaikilla teilläsi, niin hän sinun polkusi tasoittaa." Snl. 3:5-6
Totta se on, sen voi huomata kun koettaa. Kun laittaa kaiken murehtimisen ja hätäilyn pois ja päättää luottaa Jumalaan (koska hän kuitenkin tietää paremmin ja kaikki on hänen kädessään - ja on ennenkin aina auttanut kaikesta tähän asti), asiat vain alkavat sujumaan ja saa huomata pieniä ja isompia ihmeitä, jotka osoittavat hänen pitävän huolta. Haluan luottaa siihen, että Jumala tasoittaa minunkin polkuni koko projektiasian suhteen. Enkä halua nojautua omaan ymmärrykseeni, vaan turvata Herraan kaikesta sydämestäni.
"Minun ajatukseni eivät ole teidän ajatuksianne eivätkä teidän tienne ole minun teitäni, sanoo Herra. Sillä niin korkealla kuin taivas kaartuu maan yllä, niin korkealla ovat minun tieni teidän teittenne yläpuolella ja minun ajatukseni teidän ajatustenne yläpuolella." Jes. 8:11
"Jumalan johdatus näyttää sinulle tien. Jos hän sulkeekin toisen oven, hän avaa toisen. Sinun on vain hiljaa odotettava kunnes näet Jumalan selvän viittauksen. Niin kauan kuin olet epävarma, on sinun pysyttävä rauhallisena. Se, joka uskoo, ei hätäile. Tulee päivä, jolloin hän näyttää sinulle tien ja johdattaa sinua oikein."
- Fredrik Wisslöf
"Hän johdattaa nöyriä oikein, hän opettaa nöyrille tiensä." Ps. 25:9
Nöyrä osaa luopua omista suunnitelmistaan ja tiukasta otteestaan kaikkiin asioihin niiden eteenpäin viemiseksi ja luovuttaa päätäntä- ja hallintavallan Jumalalle.
Sain juuri tietää, että kurssin aloitus siirtyy myöhemmälle kevääseen vähäisen osallistujamäärän vuoksi. Sitä, kuinka pitkälle kurssi siirtyy, en tiedä vasta kuin ensi viikolla. En tiedä myöskään sitä, onko seuraaville kurssipäiväajankohdille sitten enemmän osallistujia. Toivottavasti. Ei kuulunut omiin suunnitelmiini tämäkään, mutta ei hätiä. Näyttää siltä, että sain vähän enemmän aikaa löytää työyhteisö ja kohderyhmä projektiani varten, kerätä kurssirahoja, tehdä koulun kirjallisia tehtäviä ja henkilökohtaisen avustajan töitäni. Ja olla muuten vaan vielä olemassa kaikille tutuille ihmisille tällä paikkakunnalla. Harjoittelun ja projektin alkaessahan on kuitenkin asuttava paikkakunnalla jossa niitä teen, joten muutto täältä on mitä todennäköisimmin edessä. Hyvä näin, katsotaan mitä seuraavaksi tapahtuu.
"Turvaa Herraan kaikesta sydämestäsi, äläkä nojaudu omaan ymmärrykseesi. Tunne hänet kaikilla teilläsi, niin hän sinun polkusi tasoittaa." Snl. 3:5-6
Totta se on, sen voi huomata kun koettaa. Kun laittaa kaiken murehtimisen ja hätäilyn pois ja päättää luottaa Jumalaan (koska hän kuitenkin tietää paremmin ja kaikki on hänen kädessään - ja on ennenkin aina auttanut kaikesta tähän asti), asiat vain alkavat sujumaan ja saa huomata pieniä ja isompia ihmeitä, jotka osoittavat hänen pitävän huolta. Haluan luottaa siihen, että Jumala tasoittaa minunkin polkuni koko projektiasian suhteen. Enkä halua nojautua omaan ymmärrykseeni, vaan turvata Herraan kaikesta sydämestäni.
"Minun ajatukseni eivät ole teidän ajatuksianne eivätkä teidän tienne ole minun teitäni, sanoo Herra. Sillä niin korkealla kuin taivas kaartuu maan yllä, niin korkealla ovat minun tieni teidän teittenne yläpuolella ja minun ajatukseni teidän ajatustenne yläpuolella." Jes. 8:11
"Jumalan johdatus näyttää sinulle tien. Jos hän sulkeekin toisen oven, hän avaa toisen. Sinun on vain hiljaa odotettava kunnes näet Jumalan selvän viittauksen. Niin kauan kuin olet epävarma, on sinun pysyttävä rauhallisena. Se, joka uskoo, ei hätäile. Tulee päivä, jolloin hän näyttää sinulle tien ja johdattaa sinua oikein."
- Fredrik Wisslöf
"Hän johdattaa nöyriä oikein, hän opettaa nöyrille tiensä." Ps. 25:9
Nöyrä osaa luopua omista suunnitelmistaan ja tiukasta otteestaan kaikkiin asioihin niiden eteenpäin viemiseksi ja luovuttaa päätäntä- ja hallintavallan Jumalalle.
Sain juuri tietää, että kurssin aloitus siirtyy myöhemmälle kevääseen vähäisen osallistujamäärän vuoksi. Sitä, kuinka pitkälle kurssi siirtyy, en tiedä vasta kuin ensi viikolla. En tiedä myöskään sitä, onko seuraaville kurssipäiväajankohdille sitten enemmän osallistujia. Toivottavasti. Ei kuulunut omiin suunnitelmiini tämäkään, mutta ei hätiä. Näyttää siltä, että sain vähän enemmän aikaa löytää työyhteisö ja kohderyhmä projektiani varten, kerätä kurssirahoja, tehdä koulun kirjallisia tehtäviä ja henkilökohtaisen avustajan töitäni. Ja olla muuten vaan vielä olemassa kaikille tutuille ihmisille tällä paikkakunnalla. Harjoittelun ja projektin alkaessahan on kuitenkin asuttava paikkakunnalla jossa niitä teen, joten muutto täältä on mitä todennäköisimmin edessä. Hyvä näin, katsotaan mitä seuraavaksi tapahtuu.
torstai 16. tammikuuta 2014
Alussa oli ajatus
Olen 21-vuotias yhteisöpedagogiopiskelija. Viimeinen vuosi Humanistisessa ammattikorkeakoulussa on meneillään, valmistuminen häämöttää syyslukukauden puolella. Luentoja ei enää ole, mutta tehtävää riittää. Opinnäytetyö on kuuma aihe, ja siihen liittyvää projektia pitäisikin olla jo pian aloittelemassa! Onneksi minulla on idea.
Voimauttava valokuva. Kuulostaa hienolta... Ja näyttää myös, jos alkaa katsella Miina Savolaisen projektien tuotoksia. (http://www.empoweringphotography.net/index.htm) Sain noin vuosi sitten keväällä jostain idean yhdistää voimauttavan valokuvauksen ja opinnäytetyön päässäni, ja pian näinkin jo joka puolella hyviä kuvauspaikkoja luonnossa liikkuessani. Minusta tuntui, kuin olisin luotu siihen puuhaan. Rakastanhan luontoa, sen rauhoittavaa ja elvyttävää vaikutusta, sekä ihmisten rohkaisemista.
Aloin ottaa selvää voimauttavan valokuvan kurssimahdollisuuksista, sillä tiesin ettei ilman kurssia olisi menetelmän käyttämiseen mitään asiaa. Korkeakouluni tarjontaan kurssi tuli, mutta menikin hyvin nopeasti. Itselläni ei ollut mahdollisuutta osallistua tähän Joensuun kampuksella järjestettävään kurssiin. Sain kuitenkin selville, että ympäri Suomea järjestetään kursseja jatkuvasti. Ne vain ovat selvästi kalliimpia...
Joitakin kysymyksiä läheteltyäni sähköpostitse ja vastauksia saatuani päätin kuitenkin pyrkiä jollekin kursseista. Kursseille valitaan yleensä pedagogisen, hoidollisen ja terapeuttisen alan työntekijöitä ja opiskelijoita vapaamuotoisen hakemuksen perusteella. Hain marraskuussa alkavalle kurssille Espooseen. Odotin jännityksellä vastausta hyväksymisestä noin pari kuukautta, kunnes sain tietää olevani varasijalla. Minua kehotettiin hakemaan toiselle, eri paikakunnalla alkavalle kurssille, jonne pääsisin automaattisesti sisään. Hainkin sitten Tampereelle, mutta sitten tältä ensimmäiseltä kurssilta ilmoitettiin, että suuren hakijamäärän vuoksi päätettiin järjestää piakkoin uusi kurssi samassa paikassa. Joten peruin Tampereen hakemukseni, ja hainkin tälle uudelle Espoossa järjestettävälle kurssille. Vielä tälläkin hetkellä olen menossa sinne, ja odottelen vain varmistusta siitä, että osallistujia on tarpeeksi ja kurssi voi ensi kuussa (helmikuu) alkaa.
Kurssi tulee kestämään noin vuoden, ja koulutuskertoja on suunnilleen kerran kahdessa kuukaudessa. Suunnitelmani on olla ensin harjoittelussa työyhteisössä, jossa projektini aion toteuttaa, soveltaen kurssin harjoituksia samalla. Sen jälkeen aloittaisin putkeen myös projektin tekemisen samaisessa paikassa, jolloin minulla olisi jo jonkinnäköisiä suhteita luotuina yhteisön ihmisiin. Näin ollen olisi helpompaa valikoida porukasta muutama ihminen voimauttavan valokuvan projektiin. Tällä hetkellä ongelma, tai sanotaanko haaste on, etten tiedä minkä yhteistyötahon kanssa projektini toteutan. Keskustelua on ollut parinkin eri tahon kanssa, mutta kumpikaan ei tunnu loppujen lopuksi hyvältä. Tarvitsisin paikan, jossa ollaan valmiita antamaan aikaa ja tukea projektilleni hyvien lopputulosten saavuttamiseksi. Harjoitteluni tuossa paikassa X olisi hyvä alkaa jo maalis-huhtikuun tienoilla.
Pistää nöyräksi. Nyt on nimittäin tullut kyseltyä jo rahallista avustusta kurssimaksun suorittamiseksi. Mutta siitä se lähtee! Toivottavasti kaikki menee hyvin, ja pääsen kuin pääsenkin astumaan unelmaani.
Voimauttava valokuva. Kuulostaa hienolta... Ja näyttää myös, jos alkaa katsella Miina Savolaisen projektien tuotoksia. (http://www.empoweringphotography.net/index.htm) Sain noin vuosi sitten keväällä jostain idean yhdistää voimauttavan valokuvauksen ja opinnäytetyön päässäni, ja pian näinkin jo joka puolella hyviä kuvauspaikkoja luonnossa liikkuessani. Minusta tuntui, kuin olisin luotu siihen puuhaan. Rakastanhan luontoa, sen rauhoittavaa ja elvyttävää vaikutusta, sekä ihmisten rohkaisemista.
Aloin ottaa selvää voimauttavan valokuvan kurssimahdollisuuksista, sillä tiesin ettei ilman kurssia olisi menetelmän käyttämiseen mitään asiaa. Korkeakouluni tarjontaan kurssi tuli, mutta menikin hyvin nopeasti. Itselläni ei ollut mahdollisuutta osallistua tähän Joensuun kampuksella järjestettävään kurssiin. Sain kuitenkin selville, että ympäri Suomea järjestetään kursseja jatkuvasti. Ne vain ovat selvästi kalliimpia...
Joitakin kysymyksiä läheteltyäni sähköpostitse ja vastauksia saatuani päätin kuitenkin pyrkiä jollekin kursseista. Kursseille valitaan yleensä pedagogisen, hoidollisen ja terapeuttisen alan työntekijöitä ja opiskelijoita vapaamuotoisen hakemuksen perusteella. Hain marraskuussa alkavalle kurssille Espooseen. Odotin jännityksellä vastausta hyväksymisestä noin pari kuukautta, kunnes sain tietää olevani varasijalla. Minua kehotettiin hakemaan toiselle, eri paikakunnalla alkavalle kurssille, jonne pääsisin automaattisesti sisään. Hainkin sitten Tampereelle, mutta sitten tältä ensimmäiseltä kurssilta ilmoitettiin, että suuren hakijamäärän vuoksi päätettiin järjestää piakkoin uusi kurssi samassa paikassa. Joten peruin Tampereen hakemukseni, ja hainkin tälle uudelle Espoossa järjestettävälle kurssille. Vielä tälläkin hetkellä olen menossa sinne, ja odottelen vain varmistusta siitä, että osallistujia on tarpeeksi ja kurssi voi ensi kuussa (helmikuu) alkaa.
Kurssi tulee kestämään noin vuoden, ja koulutuskertoja on suunnilleen kerran kahdessa kuukaudessa. Suunnitelmani on olla ensin harjoittelussa työyhteisössä, jossa projektini aion toteuttaa, soveltaen kurssin harjoituksia samalla. Sen jälkeen aloittaisin putkeen myös projektin tekemisen samaisessa paikassa, jolloin minulla olisi jo jonkinnäköisiä suhteita luotuina yhteisön ihmisiin. Näin ollen olisi helpompaa valikoida porukasta muutama ihminen voimauttavan valokuvan projektiin. Tällä hetkellä ongelma, tai sanotaanko haaste on, etten tiedä minkä yhteistyötahon kanssa projektini toteutan. Keskustelua on ollut parinkin eri tahon kanssa, mutta kumpikaan ei tunnu loppujen lopuksi hyvältä. Tarvitsisin paikan, jossa ollaan valmiita antamaan aikaa ja tukea projektilleni hyvien lopputulosten saavuttamiseksi. Harjoitteluni tuossa paikassa X olisi hyvä alkaa jo maalis-huhtikuun tienoilla.
Pistää nöyräksi. Nyt on nimittäin tullut kyseltyä jo rahallista avustusta kurssimaksun suorittamiseksi. Mutta siitä se lähtee! Toivottavasti kaikki menee hyvin, ja pääsen kuin pääsenkin astumaan unelmaani.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)